
Marraskuun 11. 2011 jää historiaan mm. siitä, että silloin Popparin lavalla esiintyi ensi kertaa uusi, neljästä jäsenestä koostuva Misleds.
Fiilis oli korkealla, jopa niin korkealle, että solistin piti käydä morjestamassa norjalaista kaakelilla saniteettitiloissa pariin otteeseen ennen keikkaa.
Mukavasti oli saapunut yleisöä paikalle, olimme onnellisia ja selväpäisiä, kuten asiaan kuuluu, ammattilaisia nääs…
Keikka alkoi uusilla biiseillä, ja ne otettiin oikein hienosti vastaan. Astetta rauhallisempi ja melodisempi poljento sai kuitenkin yleisössä myös hämmennystä aikaan.
”Onko orkesteri aikuistunut?” “Missä riekkuminen ja hullu bilemeininki??”, kyseli moni vanhan MISLEDSin ystävä ( Huoli pois, emme ole aikuistuneet.
Räkä poskella ja nuppi turvoksissa mennään edellen, mutta nykyään vain silloin, kun uniorkesterimme jäsenistä vähintään 1/4 on nukkunut 5h unet.)
Loppukeikasta vanhan MISLEDSin tutuksi tekemä reipas meno kuitenkin valtasi POPPARIn lauteet.
Siinä kaatui oluttuoppia efektilaitteille, hakattiin solistin sorjat reidet mustelmille tamburiinilla, harrastettiin haureutta lavalla, samalla kun yleisö bogoili ja etsi Ms. Ledin kadonneita nännejä. Ah. Elämän iloja ja tiloja!
Hyvä keikka. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana!