Misleds

maanantai, helmikuu 11, 2008

 

Tittidittidi-ty-tiidy-tiidy

Entinen Kismet, nykyinen Kitkat Komone täältä seljästä raportoi. Aavemaiset soundit ja tuttu nasaaliääni rytmittävät naputusta mutta pimeetä kun on niin paineleekin sitten mitä sattuu. Check it out, one two!!

Alkuun kuitenkin iso kiitos kaikille eilen eli toissapäivänä, eli muuten kuitenkin eilen, kun myöhään taas alotettiin, kuitenkin siis yleisölle! Teitä oli monta ja olitte kaikki tosi jees tyyppejä. Siellä sitä taas Katseen kellarissa lymyiltiin kunnes ilta ja uusi aamu ja aamunkoi. Sitten käytiin rykäsemässä biisit ja todellakin välispiikit ja muut ryittävät hommeliinit. Sit taas lymyään. Nojoo, eli siinä pikainen selvitys epäillyille kenkilöille (Cluedo), ketkä eivät paikalle päässeet. Iltasella toimistolla vielä pähkäiltiin että olisko se Digging the Grave mutta sitten vedettiinkin ihan vaan Tallican poikien malliin Enter Sanoman vanhalta kasetilta ja muut klassikot, vaikka tuo ensinkinmainittu semmoinen kanssa on. Skonssi?

Juuups, metsään seisomaan. Ensi viikko se tuo taas uudet kujeet ja toivottavasti postimies ei turhia koputtele, ainakaan kahdesti, vaan tekee työnsä eikä todellakaan mitään koputtele enää ollenkaan kun ei meille saa tulla ketään vieraita. Paitsi että Anni-paisti se voi olla että takakavaluus ja muut epäonnet kohtaavat ja valokuvaajapostimies on sabotoinut ja pistänyt sanan kiertämään että älä mee sinne. Tai jos meet niin kolkuta ja paukkaa. Pop-pop paukkas B-real. Ehkä B-real Bounty. Indo se muistaakin kuinka yhteen aikaan meikäläiselle kyseiset kookosunelmat maistuivat. En enää sekottanut sitä kookosta veren makuun niin ei tarvinnut olla syömättä. Syö mäthjyy!!

Vanhemmat kirjoitukset

lokakuu 2005   marraskuu 2005   joulukuu 2005   tammikuu 2006   helmikuu 2006   maaliskuu 2006   huhtikuu 2006   toukokuu 2006   kesäkuu 2006   heinäkuu 2006   elokuu 2006   syyskuu 2006   lokakuu 2006   marraskuu 2006   joulukuu 2006   tammikuu 2007   helmikuu 2007   huhtikuu 2007   kesäkuu 2007   heinäkuu 2007   elokuu 2007   syyskuu 2007   lokakuu 2007   tammikuu 2008   helmikuu 2008   toukokuu 2008   kesäkuu 2008   heinäkuu 2008   syyskuu 2008   maaliskuu 2009  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?


Blogin feed