Sitä nyt sitten käytiin reissun päällä, tai kaikkihan sitä on jossain käynyt, mutta eri ehkä kuitenkin eri reissulla. On paineenpurkureissua, pesureissua ja on omaa reissua.
Keskiviikkona sitä entisen punk-ikonin, nykyisen fysistin kanssa tartattiin Saapilla kohti tuntematonta. Perillekin sitten päästiin kun ihmis-GPS luki merkkejä vaikka välillä oli pylväätkin tiellä ja repsikka kuunteli vaan vanhaa heviä. Hämärtymäänkin päin siinä jo ilta oli ja rautatievaunukin jo kohta kutsui. Hallin kyljen siinä jo fyysikko näki mutta harha oli, toisin kuin vanha rietastelija D-Dog, joka jo muutaman kyydistäjäämättömyyden jälkeen kaduilla tuullen vilkutti. MOIII!!! Bändiä siinä sitten Ministerin jälkeen kateltiin kun oli ensin kateltu tuttuja joita näkykin ja toisinaan sitten taas ei. Joillain se taisi varasuunnitelmakin toteutua kun näkyivät toistekin. Kommeelta näytti ja kuulosti, vaikkei pämpämdimpää kuultukaan. Kuultiin sen sijaan "täng-täng-täng-täng-täkkädäädäädä-täkkädäädäädä", hyvähän sekin oli! Myöhemmin sitten Helsingin kuumin kuiskailijakin jossain näkyi, vaikkei allekirjoittanut nähnytkään muita kuin pörröpää-Tintin juhlatuulella. Loppuiltaan kuului vielä muutama pari askelta lämpökävelyä, myöhästyminen bussista ja mainion miehen kyyti ja metsästystiedustelut.
Seuraavana päivänä siinä sitten ammattimiehet pisti hommat toimimaan ja joulukin jo meinasi tulla, mutta ihan viisaasti ei sitten lopulta tullutkaan. Jossain siinä käytiin ja jotain tehtiin. Nyt tekee muuten mieli karkkia aikastalailla.
Vielä edelleen seuraavana päivänä, eli perjantaina, kuten tarkkaavaisimmat tilaajamme varmasti jo keksivätkin, ja toiset, vähemmän tarkkaavaiset eivät välitä. Semmosta. Minä en välitä. Hurhur sano auto ja vrum vrum ja matkaa taitettiin ja koiria oli kolme takana ja yksi edessä, jolla silmä seisoi arskan takana. Melkein sukulaisia siinä nähtiin, tai jotkuthan siinä taisivat ihan sukua ollakin, mutta en minä. Minä olen petojen sukua! RÄÄYHHH!! ÖRRR!!! MAJAVA!! No sit kuitenkin taas ajeltiin jahka isäntä oli fiksannut vanhasta muistista mehut porukalle.
Höh, tuo taas kenkkuilee tuo hommeli, ei kiinnosta enää. Terekei ja sille yhelle terkut ketä oli tänään partsilla kakskin. Oot kovin ikinä! Ootte molemmat!