Misleds

perjantai, kesäkuu 16, 2006

 

Vieraskirjasiaa

Oho. Taas se näköjään kenkkuilee ja on yhteistyökyvytön. Ihmeellistä. Asialle luultavasti saadaan jonkinmoista helpotusta jahka webbimeediomme pääsee kotiutumaan Seinäjoen rokkenrollmytkeistä ja saa hetken hengähtää, eihän sitä nyt kehtaa miestä vaivata moisilla pikkuasioilla kun varmasti päänvaivaa on ihan muutenkin tarpeeksi moisen riekkumisen jäljiltä.

Miss Fistykin se sinne samoille provinsseille suunnisti, muuten jyväskyläläinen Misleds-orkesteri on taas Jyväskylästä eikä esimerkiksi Turusta tai Tampereelta. Rähinä se tänne taas ilmaantui tutkimaan notta pääsisikö johonkin joskus. Eiköhän se sitten selviä. Meitsi eli minä eli meikämandoliinohan se pääsi koulun ikeestä irti tuossa taannoin, ihan herjaa on.

Koittakaatten siis ottaa ihan iisisti nyt kun ette pääse vieraskirjaamme tutkailemaan tuntikaupalla, niin mekin otetaan.

maanantai, kesäkuu 12, 2006

 

Killeriltä morot vaan

Morot vaan Killeriltä! Siellä sitä rokkailtiin ihan kunteluoppilaina tällä kertaa luonnollisesti. Lauantailta ei oikein bändejä mieleen jäänyt, kun eihän me niitä nähtykään. Poluilla ja metsiköiden laitamilla sitä vaan ihmeteltiin. Hevosia ei ennakko-odotuksista huolimatta näkynyt missään paitsi sitten sunnuntaina eli eilen lauluissa jotka palauttivat mieleen aikoinaan tapahtuneen Ilosaarirockin.

Sunnuntaina sitten nähtiinkin muutamia bändejä, mutta varsinkin yhden. Beagon se nimittäin oli jota mitä mainioin Markku meille suositteli! Kylläpä oli mahtava! Rahat eivät tietenkään riittäneet lähempään tutustumiseen, mutta ehkäpä sitä joskus vielä jostain jotain tulee tai sitten esimerkiksi tulee jotain muuta jossain muualla. Myöskin edeltävä Karmen tarjoili positiivisen yllätyksen, eikä suinkaan vähiten jäsenistönsä ansiosta! Adidasmies-Mikolle sinne vaan terveisiä.

Nyt rytmiryhmällä on pizzapäivä, jätetään tämä selvittely toiseen kertaan, eli eihän tänne mitään kirjotella ikinä. Harmittavasti varmasti jäi kaikenlaista mainitsematta, mutta voihan sitä sitten lisää kirjoitella kun ei tänne kuitenkaan mitään kirjotella.

Vanhemmat kirjoitukset

lokakuu 2005   marraskuu 2005   joulukuu 2005   tammikuu 2006   helmikuu 2006   maaliskuu 2006   huhtikuu 2006   toukokuu 2006   kesäkuu 2006   heinäkuu 2006   elokuu 2006   syyskuu 2006   lokakuu 2006   marraskuu 2006   joulukuu 2006   tammikuu 2007   helmikuu 2007   huhtikuu 2007   kesäkuu 2007   heinäkuu 2007   elokuu 2007   syyskuu 2007   lokakuu 2007   tammikuu 2008   helmikuu 2008   toukokuu 2008   kesäkuu 2008   heinäkuu 2008   syyskuu 2008   maaliskuu 2009  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?


Blogin feed