Hän on täällä tänään! Eli täällä ollaan! Seuraa asiaa satamasta ja yöstä.
Viime viikolla siis Jyväskylän satamaan saapui yö oikein moneksi päiväksi. Sinne sitten Misledsinkin bilevaunu jyskytti reenikseltä sata metriä notta häh?! Tuttuun malliin kamoja kanneltiin ja ei-niin-tuttuun malliin joku siinä jotain jo unohtikin mutta onneksi Deivmaa oli kärppä ja hoisi homman. Joku muu siellä taisi kärpän nylkeäkin. Jossain vaiheessa illan ensimmäinen kohokohta oli käsillä, kun paikalle peruutti D:n bussi. Eipä ollut itse D ratissa, aika saletti olen. Sieltäpä sitten purkaantuikin todella mukavia ihmisiä, ihan monta kappaletta. Oli siinä jossain vaiheessa maalaistyhmä ihmeissään kun kahteli vaan että nuo on niitä rotunaisia, nuo. Ja rotumiehiä suoraan Rhodokselta toinen mokoma! Ja Heinolasta! Ja Lapista, mutta Keski-Suomesta.
Setti soitettiin ja piuha kuin ketunhäntä kainalossa ramppia syöksyttiin. Kyseinen ramppi oli nähtävästi huomattavasti vaikeampi kulkea toisenlaisilla kengillä, mutta pysyivät pystyssä. Nuo rotunaiset. Tais tulla jo selväks. Pikapikareissu renikselle ja patonkia mussuttamaan takatelttaan. Myöhemmin rehvastelua ja niin ollen täysihintaisia muikkuja, mutta tulipahan rehvasteltua ja kaduttua vielä tänäkin päivänä. Matkalla kaupunkiin ja ryhmätyhmä vähän äimäilemään ja pian Deivmaakin jo kauempaa katsoi notta mitä hulttioita tuolla autoa vandalisoi, mutta tutut miehethän sitä vain. Siitä sitten ja sinne niin ja sitä niin ja vähän muutakin. El ja Don sitä lopulta lämpimätä yötä pihakeinussa viettivät.
On aika kuvakavalkaadin!! Ohessa ihan luvan kanssa uusia tuttuja. Kuvassa siis Villi Poro, sekä väliaikaisesti poron luonteen itselleen ottanut Heinolan mies. Mukavia heppuja kumpainenkin, kuten todellakin _melkein_ kaikki paikalla olleet.

Pistetääns nyt vielä toinen kuva, kun niitä nyt toinenkin on.

Hämeenlinnasta taannoin löytyi näinkin sympaattinen grillikioski. Miske Reyhän sen sitten osti koko tiskin ja iloisena operoi. Asiakas ja hovimestari ja yöportieeri toi omat salladinsa, mutta eipähän tainnut grilli lämmetä missään vaiheessa. Laatuajallahan sielläkin jotkut hirmut kävi. Hetkinen, juurikin nuo kuvassa olevat! Pherkele!
Eip muuta ku suljettuja sepaluksia ja täysiä katiskoita, elukat!