Taas täällä!
Jatketaans näitä öisiä selvityksiä. Varsinkin kun viime viestissäkin tuli niin kätevästi ja tyhjentävästi kerrottua orkesterin reissuista ja retkistä ja retroudesta ja renkutuksesta ja renkaista. Tässä vaiheessa vähän Zeppeliniä soimaan niin jospa tekstikin soljuisi kivemmin!
Niin, taannoisena perjantaina otimme suunnan kohti Tammisaarta (Ekenäs), tarkoituksenamme soitella ja yöpyä siellä ja jatkaa lauantaina Hankoon (Hangö) tekemään samat asiat. No. Menomatkalla vallitsi ns. paska keli, mutta lannistumatta karavaanimme kulki (ja koirat haukkuivat, lehmätkin ammuivat) kohti eteläistä Suomea. Ms. Lediä vaan arkitöistä lennosta kyytiin ja Dave melkein samaan tyyliin, mutta lopulta olimme koko retkue perillä tuolla orastavan ruotsinkielisessä kaupungissa. Eri suunnista lopulta tultiin mutta samassa pihassa tavattiin ja ovia katsottiin ja että jaa, tuonnehan sitä voisi kamat roudata. Sisältä löytyikin melkoinen halli, woi wimba! Jaarittelu seis!! Lähes kaikki sujui mainiosti, mitä nyt pientä teknistä häikkää jossain vaiheessa oli, mutta kai sellaistakin joskus tulee kun maailman turuilla käy. Mukaan muuten liittyi myös hovivalokuvaaja, hovia kun ollaan. Soiteltiin samat biisit kuin aina. Hotellilta löytyi jälleen kollegoita, erityislaatuista porukkaa selvästikin! Etteipä vaan ollut eräällä kaverilla pahat mielessä ja tuotteet kainalossa kun orkesterimme rumpu-/tekniikkamiehet lähtivät etsimään pähkinöitä tjmn. (tai jotain muuta naposteltavaa) Leimaa emme lyö saatika syytöksiä langeta, kuka vain voisi moiseen sortua. Lopulta nukuskeltiin ja aamulla suihkuteltiin ja osa Uimapukumalleja katseli ja taas mentiin.
Kamat Ettanista noudettuina painelimme 33-35km Hankoon (Hangö) päin ja hakeuduimme Mr. & Mrs. Ledin tykö, taas kerran pöytä notkui herkkuja niin että bändiläistä ihan ihmetytti ja jo pian röyhtäytti. Kylläpä taitaa näin olla että hölmöille maalaispojille ja -tytöille kotiruoka maittaa aikasta mallikkaasti. Pitäisköhän tänne sivuille laittaa erillinen ruokaosio kun tuntuu aina niin pirusti olevan aiheesta puhuttavaa?! (Nyt muuten näkyi telkkarista tuota vöyhötettyä Triviumia. Vähän kuuntelin ja KIIREESTI napit taas korviin! HUH!) Iltapäivä siinä kulmilla vietettiinkin ja taas tuttu roudaus ja tsekki. Henkilökunnalle jälleen suuri kiitos mm. valojen hankinnassa, moista palvelualttiutta tekisi mieli todistaa useammankin ihan vaikka Minimanissa. Ei sielläkään mitenkään tylyjä olla, mutta tiiättehän te mitä meinaan. Illalla vielä nähtiin kampuksella ihmisiä ja lopulta vedettiin keikka joka meni niinku meni. Kiitos paikalle vaivaantuneilla, kuten myös Tammisaareen!
Takas tullessa oli ilmiömäinen sumu, jättimäistä fosforikoiraa haki katse. Löytyisköhän reissusta jotain kuvaakin, tutkitaans!
No höh, ei sieltä nyt oikein mitään löytynyt. On tämäkin, kämpillä netti ja sitten ei ole kuvia mitä laittaa! EI SITTEN LAITETA!!