Moljensta vaan hyvät kuulijat ja näkijät. Syytöksiä satelee saamattomuudesta, joten tilanne halutaan haltuun ottaa ja otetaan ja otellaan jos ei kelepaa.
Jyväskylän lupaus Eternaalille (misledsille) toivoo vaan kaikkea hyvää muille ku ei ite tee mitään. Tai jotain mutta lähinnä hiljaiseloa ku se yx kotka huitelee jossain hevon peräsukkapuikkokapinaorkesteri eli aika kaukana. No eipähän nyt syyllistetä, stepataan.
Bändiä siis jännittää. Ois suunnitteilla josko liikkuvaa kuva sekä äänimateriaalia jossain huussissa vahä remmille laitettas. Hirveen vasta leivotun sonnan katkussa sitä sit ollaan nii kovasti puvustettu ja komialta näytetään ja vilimaa jo, täällä ollaan. Hui. Toiset on luotuja taas poseeraamaan ja toiset sitten omistamaan jos jonkinlaista naamaa.
Muitten henkilökohtasista kuulumisista ei taas ole tietoo, eivätkä julkista infopakettiakaan ole laittaneet saati sitten avointa kirjettä.
Rytmiryhmä kävi pienellä retkellä. Auto oli täynnä ystävyyttä ja listaan oli lisätty myös hieman luotettavuutta, joka myös viittaa ystävyyteen. Jollain kuulapäillä se viittaa käskyihin ja johki pirun kantturoihinkin, jotka taas viittaavat käskyihin. Huhhuh.
Maaliman äärissä siis piinaavan odotuksen jälkeen kokoontuivat (hinaajapari) Don Komone ja Jimmy "Blood" Rey, Matthew Rockstone, Henry Rock, Stiiv Grow sekä peturi & ruokkija Psycho Billy. Illan ohjelmassa oli orkesterin seurantaa. Siis tuolta vasenkätisten luvatusta naapurimaasta saapuneitten komeus/kovis poikien soitantaa. Ne näytti siltä. Jyväskyläläinen Misleds- orkesteri Jyväskylästä sit vähä toisenlaiselta. Kovasti ne vaan soittivat ja ystävyysjoukkomme hurrasi. Jotaki tuttujaki nöyhtä- venkuloitaki siellä sit taas piti olla. Huomattiin, että paikassa (jonka nimi viittaa ulkonäöllisesti ei niin mieluisaan) oli sen ja sen hintaista, joten ei muuta ku jalalla koreasti. Korkialla ne kävikin. Välillä vallan taivasta hipoen. Aivan mahtavaa.
Aamu sarastaa. Toiset virkeästi toimiin. Toiset inisee ja haisee. Radiosta raikaa vuosikymmenten takainen hitti "Vilisee Haisee".
Tori kutsuu.
Sinne hurja joukko liikkuu. Nälkä koittaa. Rohkein pyydystää muikkuja ja sit moni muukin ku se rohkein on nii viisas että sitä on seurattava.
Mahat ahdin anturoita ja joillain jotain tulisia ryynejä pullottaen siirrymme nauttimaan rauhallisen, ikään kuin hiljentymistuokion. Henry Rock on päättänyt jatkaa maallista kulkuaan. Lääst hali on paikallaan. Muut jääkäämme ihmettelemään mitä rappiolle ajautuneen työttömän MacGyver: in mielessä mahtaa liikkua. No eipä siellä mitään tainnu liikkua. Taas murkinalle. Lihan syöjä on vaativa. Psyko kokkaa. Muut kuolaa. Huh. Ja maistuu. Jimmy suihkauttaa kaljun karkoitus suihketta silmäänsä. Maailma näyttää Bloodiselta.
Yön selkään. Matkaa tahditetaan kiukkuisin huudoin sekä viuhuvin pulloin......
Jokohan tämä nyt alkais riittää ku ei jaksa naputtaa ja emminä muista mitä kaikkee siinä tapahtu mut kai siellä jotain yön timoja oli ja jossaki kellarissakin käytiin. Mitä sitten?
No siinä teille kuulumisia.
Toivon mukaan parempiin kuulemiin ja vallankin näkymiin. Ei nimittäin hyvältä näytä.
"Blood" poistuu vaihtamaan nascar-kaaraansa öljyt. Huomenna on kiire.
Vrum vrum


Viiiii laaaav juuuu